Vallanhimosta sulkeutuneet silmät

c.
Luin John Boynen kirjoittaman kirjan, joka on painettu vuonna 2006 ja oli alunperin nimellä The boy in the Striped Pyjamas, mutta kirja on myöhemmin käännetty suomeksi vuonna 2008 ja kulkee suomenkielisellä nimellä Poika raidallisessa pyjamassa. Kirjassa päähenkilöinä on kaksi poikaa, joista toinen on nimeltään Bruno ja hän on natsisaksalaisesta perheestä ja toinen poika nimeltään Shmuel on juutalaisesta perheestä. Kirja kertoo heidän eli kahden kahdeksanvuotiaan pojan elämästä ja ystävyydestä, jota rajoitti vain suurikokoinen piikkilanka-aita, perheiden erilaiset taustat, poikien asemat yhteiskunnassa ja erinäköiset vaatteet. Onko tämä ystävyyttä, jota pystyt tänäkin päivänä ympärilläsi näkemään?

Elettiin aikaan, jolloin natsit saivat vallan Saksassa ja juutalaisista pahempia ihmisiä ei tiedetty. Kirjan lukeminen oli tunnepitoinen kokemus ja samaistuminen kahdeksanvuotiaan pojan elämän epätietoisuuteen oli helppoa, kun astui lapsen saappaisiin ja antoi tarinan viedä mukanaan. Kirjassa lapset olivat aivan samalla tavalla kuin nykypäivänä lapset ovat autuaan tietämättömiä ympärillä tapahtuvasta pahasta ja ajattelevat vilpittömästi kaikkien parasta. Kun toinen halusi tutustua ympäröivään ja mielenkiintoiseen maaseutuun odottaen seikkailuja ja jännitystä, toinen halusi samanaikaisesti paeta seikkailua, joka oli kestänyt jo liian pitkään ja oli ollut liian epätietoista. Tiesin aiemmin natsi-Saksasta, juutalaisista ja Auschwitzista, tämä kirja kuitenkin antoi minulle lisää ajattelemisen aihetta maailman pahuudesta ja siitä, mitä oikeasti on tämän pallon päällä tapahtunut. Kirja ei millään tavoin valaissut ajatuksiani, miksi tällaista on tehty ja miten joku on voinut ryhtyä tällaiseen pelkästä vallanhimosta.

Kirja oli kuitenkin mielestäni erittäin vaikuttava teos natsien ja juutalaisten vastakkainasettelusta. Lähes jokainen hetki kirjassa sai kylmät väreet ihoni pintaan pelkästään vihasta, surusta ja raivosta, kuinka natsisaksalaiset vahingoittivat juutalaisia heidän leireissään antamalla heille suihkun, joka tarkoitti kaasukammiotuomiota tai kuinka he vain tappoivat juutalaiset nälkään, janoon tai työtaakkaan. Tunsin suurta vihaa, mutta oli vaikea nimetä ketä kohtaan, kun koko yhteiskunta Saksassa oli ylösalaisin.

Pystyin kuvittelemaan, kuinka juutalaiset vangit kärsivät leirissä. Se tuska kiiri väkisin kirjaa lukiessa omaan mieleen ja se suunnaton paha olo, mitä kirja kätki sisälleen, oli koko ajan lukijalla mukana seikkailussa. Epäoikeudenmukainen kohtelu juutalaisia kohtaan leirissä ja natsisaksalaisten alueilla herätti minussa suurta suuttumusta. Väkivalta, jota myös kirjan juutalaislapset kokivat oli jotain, mitä en pystynyt käsittämään tai, mikä tuntui erityisen pahalta.

Teos ei ottanut kantaa, mikä oli oikein tai väärin tai kirjailija ei niin sanotusti valinnut puoltaan juutalaisten ja natsisaksalaisten välillä. Teos pyrki kuvaamaan asioita niin samalla tavalla kuin ne siihen aikaan oli tapahtunut. Kirja antoi lukijan itsensä kehittää mielipiteet tapahtumista ja lukija pystyi itse valitsemaan puolensa natsisaksalaisten joukosta tai juutalaisten leiristä.

Vaikka kirjassa kuvatusta ajasta on jo monia kymmeniä vuosia, se muistetaan silti vielä monien kymmenien vuosienkin jälkeen yhtenä historian aikakauden suurista asioista. Historiassa käsitellään asiaa negatiivisena ja ymmärrän sen oikein hyvin. Ainakaan Suomen näkökanta asiaan ei ole kovinkaan positiivinen.

Tarina päättyy, kun natsiperheen pienelle pojalle piikkilanka-aidan alittaminen on osa suurta seikkailua ja paha saa palkkansa väärän henkilön kautta. Tarina ei kerro, kuinka mahdollisesti Brunon perheen ja erityisesti hänen isänsä ajatusmaailma muuttui heidän poikansa pois lähdön myötä, mutta tämä kirjan kohta koskettaa varmasti moniakin lukijoita. Kirjaa lukiessa eritoten tämä kohta sai minut surulliseksi ja tunteeni pintaan.

(486)